109€
kummitus1.JPG

Oopperan kummitus - musikaali Kansallisoopperassa


Kauhuromanttinen spektaakkeli, tulvillaan rakkautta, kiihkoa ja mustasukkaisuutta!

Yli 100 loppuunmyytyä esitystä Suomessa ja Ruotsissa. Yksi Kansallisoopperan kaikkien aikojen suosituimmista teoksista, Andrew Lloyd Webberin suurmusikaali Oopperan kummitus palaa ohjelmistoon marraskuussa 2018.

Edellisellä esityskaudellaan kaikki yli 70 000 lippua myytiin loppuun jo ennen ensi-iltaa. Göteborgin oopperan ohjelmistoon lainattu teos herättää häkellyttävää suosiota ja kriitikoiden ylistystä myös Ruotsissa.

Englantilaisen Andrew Lloyd Webberin säveltämä Oopperan kummitus (The Phantom of the Opera, 1986) on luultavasti maailman kuuluisin musikaali. Sen alkuperäisiä näyttämöversioita on esitetty katkeamatta Lontoossa vuodesta 1986. Teoksella on arvioitu olleen katsojia jo 140 miljoonaa.

Suomen kansallisooppera teki vuonna 2015 musikaalista uuden version, jonka esillepano on kokoluokassaan ainutkertainen. Esityksessä on mukana Suomen kaikkien aikojen suurin ensemble solisteja, kuorolaisia ja tanssijoita. Lavastaja Teppo Järvisen ja pukusuunnittelija Marjaana Mutasen visuaalinen suunnittelu on saanut vaikutteita Leroux’n alkuperäisen romaanin maailman lisäksi useista eri aikakausista.

Esityksen kesto: 2 tuntia ja 35 minuuttia (sis. väliajan 25 min.)

Esityskieli englanti. Tekstitys suomeksi ja ruotsiksi.


TO 8.11 ja TO 22.11.

Hintaan sisältyy:
  • Teatterilippu (Permanto oikea ja vasen)
  • Bussikuljetukset Lehtimäki Comfort- tilausajobussilla


l


Lehtimäki Matkat tarjoaa laadukkaat risteilyt, kaupunkilomat, kylpylälomat, rantalomat sekä ryhmämatkat ja messumatkat. Pääset sivuiltamme varaamaan edulliset lennot ja hotellit. Tarjoamme sivuillamme aina päivän parhaat matkatarjoukset ja tarjouspaketit. Suosikkikohteina Tallinna, Haapsalu, Pärnu, Pietari, Tukholma, Dublin, Tunisia ja monet muut.