Riika-Kaunas-Vilna hotellimatka
Baltian kaupunkeja kiertäen
Riika-Kaunas-Vilna kiertomatkalla pääset tutustumaan baltian suosittuihin kohteisiin, jotka ovat säilyttäneet viihtyisyytensä ja omaleimaisuutensa.
Riika sijaitsee Itämeren rannalla Daugavajoen (Väinäjoki) suulla. Riikan keskusta on niin pieni, että sen alueella pystyy mainiosti kulkemaan kävellen. Vanhan kaupungin kapeat kujat avautuvat muutenkin parhaiten kävelijälle. Raitiovaunu on hyvä valinta pidempien kaupunginsisäisten matkojen kulkemiseen, esim. lähistön suuriin ostoskeskuksiin, eläintarhaan tai kansantieteelliseen ulkoilmamuseoon.
Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki ja sijaitsee kahden joen, Nemunasin ja Nerisin laaksossa. Sanotaan, että Kaunas on liettualaisempi kuin Vilna; todisteena tästä Kaunasin n. 400 000 asukkaasta n. 92 prosenttia on liettualaisia. Kaunas on tunnettu kirkoistaan, luostareistaan, museoistaan sekä arkkitehtonisesti ja historiallisesti tärkeistä muistomerkeistään. Myös kulttuurielämä on Kaunasissa monipuolista.
Liettuan pääkaupungista Neris-joen molemminpuolin levittyneestä Vilnasta on tullut yksi suosituimmista Itä-Euroopan kaupunkikohteista. Vilnasta löytyy idyllinen vanhakaupunki, joka on täynnä historiallisia mestariteoksia. Kaupunki on myös tunnettu taiteilijoistaan sekä vaihtelevasta kulttuurielämästään. Mielenkiintoisen historian vastapainona löytyy merkkiputiikkeja, ostoskeskuksia, tasokkaita ravintoloita ja mukavia pieniä kahviloita. Vilnan vanhankaupungin ja keskustan alueella on vaivatonta liikkua kävellen, etäisyydet kaupungin sisällä ovat melko lyhyitä.
Matkapäivät:
MA 25.6. - LA 30.6. ja MA 23.7. - LA 28.7.
- Bussikuljetukset Lehtimäen Liikenteen turistibussilla Tallinnasta alkaen
- Laivamatkat Tallinkin Star/Superstar -laivoilla kansipaikoin
- Majoitukset hotelleissa kahden hengen huoneessa
- Aamiaiset hotelleissa
- Ohjelman mukaiset vierailut kohteissa
- Suomenkielisen oppaan palvelut kaupunkikierroksilla
Lisämaksusta:
- Kätevät liitäntäkuljetukset satamaan 28 €/hlö menopaluu
- ateriat laivalla





Tarvitsen bussikuljetuksen
Tarvitsen bussikuljetuksen