Hyvä tietää
Ennen matkaa
Matkalle tarvitaan voimassaoleva
passi tai uuden mallinen henkilökortti. Myös 7-vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset tarvitsevat oman passin.
Suosittelemme matkavakuutuksen ottamista jo matkan varausvaiheessa mahdollisen sairastumisen varalta
Bussien kantavuussäännösten takia joudumme rajoittamaan matkatavaroiden ja henkilökohtaisten tuliaisten enimmäismääräksi 20 kg / matkustaja.
Monipuolisten ja tasokkaiden kylpylöiden ansiosta Pärnu kuuluu Viron suosituimpiin kylpylälomakohteisiin. Kaupungin pitkät perinteet terveydenhoidon ja kylpyläkulttuurin saralla takaavat asiantuntevat hoidot. Erinomaiset liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet houkuttelevat nauttimaan Pärnun kauniista luonnosta ja virkistävästä meri-ilmasta.
Keskiaikainen Vanhakaupunki kutsuu ostoksille ja viihtymään, putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita on runsain mitoin.
Pärnun konserttitalossa esiintyvät kansainvälisesti tunnetut artistit ja tsaarinajan pitsihuvilat ihastuttavat esteetikon silmää. Jos päivän rientojen jälkeen energiaa riittää, kannattaa suunnata Pärnun vilkkaaseen yöelämään.
Kaupunki on erinomainen lomakohde lapsiperheille: turvallisen matala hiekkaranta vesiliukumäkineen takaa myös perheen pienimmille onnistuneen loman. Pärnun kesä houkuttelee myös paljon nuoria matkaajia upealla merenrannalla sekä monipuoliset aktiviteetit takaavat loman onnistumisen. Kylpyläkaupunki houkuttelee kaikenikäisi matkaajia raikkaalla ilmalla, rentouttavan houkuttelevilla hoidoilla sekä hiljaisuudella. Pärnu tarjoaa jokaiselle jotain.
Nähtävyyksiä
Vanha silta, Endla-teatteri, Rüütli-katu, Ammende Villa, Kuursaal, Purjehdusseura Tarton yliopiston Pärnun college, Vallikäär, Uuden taiteen museo, Konserttitalo, Raatihuone
Valuutta
Viron valuutta on Euro.
Luottokortit ja matkashekit
Yleisimmät luottokortit, kuten Visa ja Mastercard/Eurocard jne. hyväksytään useimmissa hotelleissa, ravintoloissa ja kaupoissa, mutta aina kannattaa varmistaa kortin käyttömahdollisuus ennen ostosten suorittamista. Useimmista pankeista voi nostaa käteistä luottokortilla ja todistamalla henkilöllisyytensä passin avulla. Kysy lisätietoja kortin myöntäneestä luottolaitoksesta ennen matkaa. Virossa hyväksytään useimmat matkashekit kuten esimerkiksi Amex, Thomas Cook ja Eurocheque.
Pankkien aukioloajat
Viron suurimmat pankit ovat Hansapank, Ühispank, Sampo Pank. Pankkiautomaateista voidaan nostaa rahaa kaikilla yleisimmillä kansainvälisillä pankki- ja luottokorteilla. Pankit ovat avoinna maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 16.00. Useimmat pankkikonttorit ovat kiinni lauantaisin ja sunnuntaisin. Valuutanvaihtopisteet ovat avoinna maanantaista perjantaihin klo 09.00 - 18.00; lauantaisin 09.00 -15.00. Muutamat valuutanvaihtopisteet ovat avoinna myös sunnuntaisin.
Postit
Postitoimistot ovat yleensä avoinna normaaleiden aukioloaikojen mukaisesti eli arkisin klo 09.00-18.00 ja lauantaisin klo 09.30 - 15.00. Tallinnan pääpostitoimisto sijaitsee osoitteessa Narva mnt. 1, puhelin 661 6616. Pääpostitoimisto on avoinna: Ma-pe 07.30 - 20.00 ja lauantaisin 08.00 - 18.00.
Aukioloajat
Kaupat ja putiikit ovat yleensä avoinna 10.00-18.00 arkipäivisin ja 10.00-16.00 lauantaisin. Useimmat tavaratalot, kauppakeskukset ja supermarketit ovat avoinna myöhään ja myös sunnuntaisin. Huoltoasemat ja jotkin elintarvikeliikkeet ovat auki ympäri vuorokauden. Museot ovat yleensä suljettuja maanantaisin.
Kirjepostimerkki Virossa maksaa 4.40 kruunua ja postikorttimerkki 3.60 kruunua. Kirjeet ja kortit Pohjoismaihin maksavat 5.50 kruunua, EU-maihin 6.50 kruunua, Venäjälle 6.50 kruunua, Yhdysvaltoihin, Kanadaan sekä muihin maihin 8.00 kruunua. Kirje saapuu perille Baltian maihin sekä Pohjoismaihin 1-3 päivässä ja muihin maihin noin viikossa.
Soittaminen
Puhelut Virossa: Viron maatunnus on +372. Valitse +372, suuntanumero ja vastaanottajan numero.
Puhelut Virosta: Valitse 00 + maatunnus + suuntanumero + vastaanottajan numero.
Paikallispuhelut: Yleisöpuhelimet toimivat korteilla. Mikäli haluat soittaa virolaiseen puhelinnumeroon, valitse ensin 0, sitten suuntanumero ja sitten vastaanottajan numero. Puhelinkortteja (50 tai 100 kruunua) voidaan ostaa hotelleiden vastaanotosta, turistineuvontapisteistä, posteista, kioskeista sekä myös joistakin kaupoista. Virossa ei ole kolikoilla eikä luottokorteilla toimivia yleisöpuhelimia.
Sää
Viron sään ei pitäisi olla yllätys suomalaisille, koska se on hyvin samankaltainen kuin Etelä-Suomessa. Kylmimmän kuukauden helmikuun keskilämpötila on -6 C. Helteisintä on heinäkuussa, 16,6 C, jolloin myös merivesi on lämpimimmillään.
Viron aika
Viro kuuluu Itä-Euroopan aikavyöhykkeeseen, samaan johon Suomikin. Mikäli kesäaikaa ei oteta Virossa käyttöön vuonna 2002, kello on Suomessa tunnin edellä Viron aikaa.
Juomavesi
Vesijohtovesi on hyvälaatuista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vesi aina maistuisi hyvältä.
Hätänumerot
Yleinen hätänumero 112
Hätänumeroihin soittaminen on veloituksetonta ja numero on sama kaikkialla Virossa ja kaikista puhelimista soitettaessa, myös matkapuhelimista soitettaessa.
Poliisi: 110
Palokunta: 112
Ambulanssi: 112
Kansalliset juhlapäivät 2012
1.1. Uudenvuodenpäivä
24.2. Itsenäisyyspäivä
6.4. Pitkäperjantai
8.-9.4. Pääsiäinen
1.5. Vappu
23.6. Voitonpäivä, Juhannusaatto
24.6. Juhannus
20.8. Uudelleenitsenäistymisenpäivä
24.12. Jouluaatto
25.12. Joulupäivä
26.12. Tapaninpäivä
Pyhäpäivisin suurin osa liikkeistä on kiinni. Myös juhlapyhien aattoina voi kauppojen aukioloajoissa olla poikkeuksia.




Tarvitsen bussikuljetuksen
Tarvitsen bussikuljetuksen